MITEN PÄÄSTÄ EROON SOKERISTA, KASVATTAA LIHASTA JA POLTTAA RASVAA SAMAAN AIKAAN?

personal trainer tampere
Olen ollut mukulasta saakka eläväinen ja liikkuva, mutta minulle on maistunut myös ruoka – SIIS  TARKOITAN, ETTÄ ON KYLLÄ MAISTUNUT, (katso kuvia) ja maistuu edelleen.  Sokeri on ollut minulle varsinkin suurin pahe, ja tämä ex-sokerihiiri pystyi vetämään vaikka suklaalevyn tai 400 gramman karkkipussin tuosta vain. Mistä se kertoo? Minun tilanteessani siitä, että normaalia ravintoa ei tullut tarpeeksi usein sisältäen riittäviä energiamääriä, joten herkkuhimot kasvoivat suureksi. En ollut myöskään kiinnostunut ulkonäöstäni tai terveydestäni. Terveys ja ulkonäkö alkoivat kiinnostaa kuitenkin yläasteiässä yhä enemmän, joten päätin tehdä muutoksen elämääni. Noh, kuinkas kävikään... 😅
personal trainer tampere
Miten pääsin kokonaan eroon keinotekoisen sokerin mättämisestä? Silloin kun Fitnesspäiväkirjat tuli ensimmäisen kerran telkusta, kiinnostuin entistä enemmän lihaskunnon kohentamisesta. Pelasin tuolloin vielä jalkapalloa, mutta lisäsin arkeeni yhä enemmän lihaskasvuun ja rasvanpolttoon tähtäävää treeniä. Halusin tuolloin sekä kohentaa terveyttäni että näyttää urheilijalta. Motivaationi liittyi tuolloin enemmän ulkonäköön, mutta nykyään terveys korostuu enemmän sisäisessä motivaatiossani: teen myös mindfullness-harjoituksia ja treenaan vain hyvinvointini ehdoilla. En enää halua kehooni mitään keinotekoista ruokaa myrkyttämään sitä, joten olen asettanut itselleni terveyden tärkeäksi arvoksi – ja toimin myös sen mukaan.
personal trainer tampere
Miten päästä eroon sokerista? Ensimmäisenä kannattaa heivata kaapeista kaikki keinotekoiset sokerinlähteet. Kannattaa katsoa kaikki tuotteet läpi, jos haluaa täysin eroon sokerista, koska esimerkiksi lihojen marinadeihin ja ruisleipään laitetaan sokeria maun parantamiseksi. Sokerin aiheuttamista ongelmista kehossa voi lukea täältä. Jo lisätieto sokerin terveyshaitoista voi parantaa motivaatiota siitä "vierottumisesta". Kauppaan kannattaa mennä aina kylläisenä asenne kohdillaan: JIHUUU, nyt on aika päivittää sokeri kasvisten herkulliseen värisuoraan. Kaikesta ei tietenkään tarvitse luopua, mutta jo pieni evakko karkkikaapilta tekee hyvää keholle! Kannattaa korvata keinotekoiset hiilarihötöt vaikka aidoilla kasvis-, marja- ja juuresherkkuruuilla!
personal trainer tampere

Muutin Tampereelle vuonna 2015, ja silloin lopetin myös jalkapallon raumalaisjoukkueessa. Lopetuspäätös tuli ennen muuttoa, koska fitness-elämäntyyli alkoi tuntua enemmän omalta jutulta kuin pallon tavoitteellinen potkistelu. Tuolloin aloin seurata somessa paljon fitness-harrastajia, jotta olisin ympäröity tavoitteeni mukaisilla motivaatiokuvilla. (Kannattaa asettaa vaikka oma biksukuva ja kuva tavoitekropasta jääkapin oveen, jos kaipaa motivaatiota. Jokaisen tulisi kuitenkin hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, joten muutos on tehtävä terveelliseltä pohjalta niin mielen kuin kehonkin kanssa! Kitukaloridieetit kannattaa unohtaa täysin – nimimerkillä kokemusta on: näytän videoilla, paljonko syön päivässä.) 😛



Miten sokerihiirestä tuli salihiiri? Asenne ja sisäinen motivaatio ovat tärkeimmät tekijät muutoksessa.
Palkkasin siis vuoden 2015 lopulla PT:n näyttämään minulle, mitä liikkeitä salilla kannattaa tehdä ja mitä syödä kiinteytymisen saavuttamiseksi. Tuolloin otin haltuun itseni ja terveyteni, kun muutin omilleni Manseen. Vuoden 2016 alussa aloitin työkokeilun (ja myöhemmin työt) Tamperelaisen toimittaja-taittaja-valokuvaajana, ja ilo jakaa hyvinvoinnin sanomaa on kasvanut näiden puolentoista vuoden aikana niin suureksi, että kouluttaudun syksyllä PT:ksi ja aion kouluttautua myös fysioterapeutiksi. 💪🏼
personal trainer tampere
Lihaskasvu ja rasvanpoltto onnistuu samaan aikaan, kun riittävä proteiininsaanti on taattu (kiinteytyminen onnistuu yleensä noin 1,5 grammalla painokiloa kohden) ja ruokavalio on puhdas. Optimaalisesti niitä ei pysty samaan aikaan kuitenkaan toteuttamaan. Lihaskasvuun vaaditaan kuntosalitreeniä, jotta lihas rasittuu ja saadessaan energiaa kehittyy (tapahtuu  superkompensaatio, kun kataboliatila muuttuu anaboliseksi). Meikäläisellä on lihas kasvanut ja rasva palanut, kun olen tehnyt pari HIIT-treeniä viikossa (esimerkiksi ennen salitreeniä, jolloin saa hyvin adrenaliinipitoisuuden ylös ja kovat tehot treeniin) ja kolmesta neljään kertaa nousujohteista salitreeniä viikossa. Nousujohteisuus tarkoittaa sitä, että kuormitusta kasvatetaan esimerkiksi painoja tai toistoja lisäämällä. Salilla on hyvä vaihdella myös toisto- ja sarjamääriä myöhemmin, kun kehitystä ei enää tule samalla treenityylillä. Alkuun voi lähteä liikkeelle vaikka kolmen sarjan ja noin 8–12 toiston kanssa. Painoja tulee olla sen verran, että viimeiset toistot saa tehtyä juuri ja juuri. Sopivasti kuormittava salitreeni buustaa aineenvaihduntaa, polttaa rasvaa myös lihaksen ympäriltä ja mikä tärkeintä, tuo hyvää mieltä! Energiaa ei saisi tulla liikaa ruokavaliosta, mutta itse koen tärkeäksi saada riittävästi energiaa, jotta jaksan treenata. Energiavaje on tärkeämpää, jos haluaa taas laihduttaa kunnolla, milloin arki- ja hyötyliikunta on myös merkittävä lisä energiankulutuksen kasvattamisessa. Rasvansaanti on hyvä olla noin gramma per painokilo, paitsi jos ylipainoa on paljon. Makroravinteiden tarve on hyvin yksilöllinen. Yleisenä ohjeena on kuitenkin pidetty, että ihminen tarvitsee noin yhdestä kahteen grammaa proteiinia ja gramman rasvaa painokiloa kohden, ja loput kalorit otetaan hiilihydraateista. Joillekin sopii vähähiilihydraattinen ruokavalio suuremmilla rasvamäärillä ja joillekin taas päinvastainen ratkaisu (esimerkiksi meizille). Aivot tarvitsevat myös hiilareita, joten niitäkin olisi suositeltavaa syödä noin sata grammaa päivässä, vaikka rasvaa enemmän energianlähteenä käyttäisikin. Tämäkin on hyvin yksilöllistä, joten joillakin voi toimia jopa vähempi määrä. Ohjenuoria ei voi yleistää, kun kehot reagoivat niin eri tavalla kaikkeen. Meikäläinen vetelee välillä 300–400 grammaakin hiilaria päivässä, joten hiilarinkaan nauttimista ei kannata pelätä, jos oikeasti liikkuu paljon ja aineenvaihdunta pelittää hyvin! Paras tapa kartoittaa omaa ruokavaliota on ottaa yhteys ammattilaiseen. Jokaisen mikroravinteiden tarve on myös tietenkin yksilöllistä. Kannattaa mittauttaa omat vitamiini- ja mineraalitasot, jotta voidaan varmistaa kehon optimaalinen toiminta luontaisten vitamiini- ja mineraalilisien avulla.
personal trainer tampere
Tärkeintä on nauttia matkasta ja tehdä muutoksia silloin, kun oma motivaatio on kohdallaan. Sisäinen motivaatio ja tarkkojen pää- ja välitavoitteiden asettaminen on myös olennainen osa tuloksien saavuttamisessa. Oli tavoitteema sitten parempi jaksaminen arjessa, lihaskasvu, rasvanpoltto, laihduttaminen, painon nostaminen tai yksinkertaisesti helggarin hyvä fiilis, tärkeintä on ensin pohtia, haluaako sitä todella ja mitä sen eteen on valmis tekemään. On hyvä laittaa ensin mieli kuntoon: jos esimerkiksi hyvinvointi on itselle kaikista tärkein arvo, varmasti valitsee välillä luontokävelyn ylikuomittavan punttitreenin sijaan eikä mene väkisin uupuneena salille. Aina ei pysty tekemään kaikkea optimaalisesti, mutta siitä ei kannata stressata! Elämäntaparemontti on hyvä aloittaa yksi pieni muutos kerrallaan, jotta siitä tulee loppuelämän kestävä.