KUKA ON SONJA SIVONEN?

Olen tamperelainen hyvinvointivalmentaja, ravintoasiantuntija, auktorisoitu personal trainer ja yrittäjä, jonka suurin unelma on, että jokainen voi hyvin ja on onnellinen. Muutin Raumalta Tampereelle vuonna 2015, jolloin tiputin painoani kymmenisen kiloa. Tuolloin kiinnostukseni kokonaisvaltaiseen terveyteen syveni entisestään, ja aloin kehittää itseäni täysillä kohti hyvinvointi- ja liikunta-alan asiantuntijaa. 😍

Video on tehty pilke silmäkulmassa, vaikka sanat ovatkin totta.

Toteutin maailmanparannustavoitettani Tamperelaisessa toimittaja-taittaja-valokuvaajana kaksi vuotta tuoden mediassa esille kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyviä aiheita. Yhteiskunnallisella tasolla vaikuttaminen ei kuitenkaan riittänyt minulle, ja kouluttauduin syksyn 2017 ja kevään 2018 aikana auktorisoiduksi personal traineriksi Fitness Academy of Finlandilla eli FAF:lla. 💪🏼Koulutukseen kuului muun muassa kaksi teoriakoetta, kaksi kuntotestausohjausnäyttöä, kaksi kuntosaliohjausnäyttöä, (kuntosaliohjaajakoulutuksesta siirryttäessä personal trainer -koulutukseen ja personal trainer -koulutuksen lopuksi) 12 viikon harjoitusasiakassuhde, kirjallinen lopputyö (itsellä 55-sivuinen) harjoitusasiakkaasta, lopputyön esittely -seminaaripäivä ja satoja tunteja itseopiskelua. 
personal trainer tampere
personal trainer tampere
personal trainer tampere
personal trainer tampere

Kouluttaudun tulevaisuudessa fysioterapeutiksi ja kehitän ammattitaitoani päivittäin lukemalla ja osallistumalla usein erilaisiin koulutuksiin ja seminaareihin kuten TerveysSummit 2017 ja 2018, Biohacker Summit 2017 ja Training Forum 2017. 
personal trainer tampere
Haluan auttaa ihmisiä saavuttamaan tavoitteensa, jotta jokaisella olisi loistava fiilis! 😊 
Toteutan valmennustani yksilöllisistä lähtökohdista ja huomioin kehon lisäksi mielen hyvinvoinnin. Olen erittäin positiivinen tyyppi, ja tärkeimpiin arvoihini kuuluvat rehellisyys ja tasa-arvoisuus. Rakastan ihmisten inspiroimista, tsemppaamista ja auttamista, syvällisiä keskusteluja, kuntosalilla huhkimista, luonnossa kävelyä, ruokaa, loistavaa musiikkia ja itsensä kehittämistä. Pidän myös monipuolisesta urheilemisesta, ja kymmenen vuoden jalkapallotaustani vuoksi suosikkilajeihini kuuluvat vieläkin joukkue- ja palloilulajit.
Elämää ei pidä ottaa niin vakavasti, koska jokainen päivä voi olla viimeinen. Nautitaan siis elämästä, ja tähdätään kohti parempaa! 😊
personal trainer tampere
Yritykseni on ALV-velvollinen, ja sen yritystunnus on 2911331-6.